Piilotekstejä ja hauskoja runoja

by Jukka Koskelainen

Virolainen Elo Viiding paljastaa vain naamionsa

Viron runoutta pantiin uuteen uskoon 80-luvun lopulla. Karl Martin Sinijärvin ja Hasso Krullin kaltaiset nuoret tekijät eivät tunnustaneet mitään rajoja ja pakenivat kaikkia määrityksiä. Heidän varhaisia runojaan voi lukea kymmenen vuoden takaisesta mainiosta suomennosvalikoimasta Salatanssia tilantyhjää.


Joukkoon liittyi myös Elo Viiding vuonna 1990. Sen jälkeen hän on julkaissut viroksi kolme kokoelmaa. Tuskin koskaan aiemmin näin nuorelta naiselta on ilmestynyt suomennosvalikoimaa: Viiding on syntynyt vuonna 1974. Hän on aviossa suomalaisen runoilijan kanssa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä hänen runojensa kanssa.

70-luvun slangilla olisi voinut puhua subjektin hajoamisesta. Elo Viidingin runot eivät nimittäin tunnusta mitään väriä. Niiden puhuja vaihtaa herkeämättä asentoa, pyrähtelee sinne tänne ja liukastelee lauseidensa kanssa herkullisesti.

Jos edellinen kuulosti taas yhdeltä vaikean runouden määritelmältä, voi lisätä, että Viidingin runot ovat usein myös tavattoman hauskoja. Hän sekoittaa erilaisia puhetapoja odottamattomiin yhteyksiin. Tältä osin tekniikka on siis sama kuin Alivaltiosihteeri-ohjelmassa, mutta lauseet yleensä paljon kiemuraisempia.

Vertauskohtia voisi hakea vuosisadan alkupuolen virolaiseen kubismiin ja futurismiin, ja itselleni tuli mieleen myös 60-luvun suuri nimi Artur Alliksaar.

Yksi Paljastuksia -valikoiman proosateksti on kirjoitettu koulujuhlia kuvaavan repaleisen runon selitykseksi. Mutta nyt runon minä asettaa edellisen runon puhujalle kysymyksiä ja kyseenalaistaa tätä muutenkin. Ja väliin Elo Veen (runoilijan nimimerkki) ilmoitetaan olevan ulkovirolainen Rosalinda Triipla, jolla ei ulkoisesti eikä asenteiltaan ole mitään tekemistä Elo Veen kanssa. Naamioita vaihdellaan ja niihin maalataan uusia kasvoja.

Kokonainen runosarja on omistettu Meteorologin hahmolle. Meteorologi on mediamaailman paradokseja: hän selittää niin oleellista, kaikkien elämää hallitsevaa asiaa kuin tuleva sää. Kuitenkaan hän ei puhu mitään omaa. Elo Viiding ottaa asetelmasta kaiken irti:

"Meteorologi: Jos sinä, Vieras, olisit / ylpeä ja rohkea juuri siksi, että olet / Vieras, kadottaisin meteorologiuteni . . ."

Hasso Krull kirjoittaa esipuheessaan kutsuneensa joskus Viidingin kirjoitustapaa barokkiseksi, jotta välttäisi harhaanjohtavan postmoderni-termin. Nämä runot liukuvat kuitenkin otteesta saippuan lailla, joten barokkisuus ei taida olla sen parempi sana. Runot ovat välillä kuin piilotekstiä, joiden ympäriltä selitykset ovat räjähtäneet taivaan tuuliin, ja saamme tarkasteltavaksi vain vääristeleviä peilinpalasia.

On mukana myös uljaita taidonnäytteitä runouden perinteisistä hyveistä, kuten kokoelman päätösruno, joka heijastaa sanan kanssa kamppailemisen uhmaa ja kaipuuta.

Viidingin anarkismi ja ilkikurisuus tuntuvat raikkaalta, mutta joskus runojen koko teho perustuu tiiviiseen sanontaan ja vinksahtaneeseen poljentoon.

Onneksi Katja Meriluoto on jälleen tehnyt hyvää työtä uuden virolaisen runon suomentajana, ja lienee lupa odottaa häneltä vielä monta näytettä lisää.

Helsingin Sanomat 04.03.2000


Copyright © Estonian Literature Centre. Designed by Asko Künnap. Software by Sepeks